Olen valmistunut ryhmäpsykoterapeutiksi 2008. Pohjakoulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja olen toiminut julkisella puolella lähes 30 vuoden ajan sekä osasto- että avohoitotyössä.
Olen huolissani ihmisten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntymisestä, yksinäisyyden ja ulkopuolelle jäämisen kokemuksesta. Olen vakuuttunut siitä, että jokaisella on tärkeää sanottavaa toinen toisillemme. Uskon, että omien kokemusten jakaminen, niistä keskusteleminen yhdessä muiden ihmisten kanssa, auttaa puolin ja toisin elämän karikoista selviämisessä.
Yksilöksi tullaan vain suhteessa toisiin ihmisiin. Ryhmässä jaettu ihmisyys antaa voimaa, uusia näkökulmia sekä vertaistukea. Jokainen saa löytää oman itsensä ja vahvistua yhteisellä ryhmäpsykoterapian matkalla.